IKÄ ON VAIN..MITÄ?






Ainakin vinhaa vauhtia vieriviä päiviä. Poistin nimittäin äskettäin luonnostelun siitä, miltä tuntuu olla 36. No siitä on nyt vuosi, teksti jäi luonnostelun alle ja voidaankin siirtyä suoraan otsikkoon miltä tuntuu olla 37.

Eipä tämä kovinkaan eroa tuntemuksista, joita vuosi sitten tunsin: elämä on pääasiassa kovin mutkatonta ja sellainen nuoruuden höperyys ja turhanpäiväinen panikointi on tasaantunut sopivan loiviksi kukkuloiksi. Nyt tietää, että alamäki on mäki siinä missä ylämäkikin eikä se vallan huonokaan välttämättä ole, kun muistaa ettei sitä tarvitse juosta täysillä alas. Kun ottaa rauhassa askeleet, näkee mitä on edessä. Eipä se ylämäkikään aina niin auvoista astelua ole.

Tässä iässä tunnen olevani nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa: ei varsinaisesti nuori enää, muttei vielä kypsä ja ajanpatinoima aikuinenkaan. Ollaan siinä välissä siirtymävaiheessa. Kovin vähän sitä alle parikymppisenä tiesi: jo ajatuskin tästä iästä toi mieleen kalkkeutuneen aikuisen vailla huumoria. Hah, nyt se huumori vasta kukoistaakin, mustana ja sarkastisena tosin. Osaa sitä hiukan huumorilla jo itsestäänkin puhua. Käsitys ja ajatus omasta itsestään on monessa suhteessa erilaista, mitä se nuorempana oli. Nyt osaa arvostaa itseään sellaisena kun on, ilman että että miettii mitä ne toiset ajattelee ja kelpaanko heille. Olen tälläinen ja hitokseen ylpeä siitä.

"Lyhyt, länkisääri, rillipää. Lauta päärynä. 
Kuin yllättäen tästä kuoriutui varsin mukiinmenevä tapaus."

Teini-iässä mietin hyvin hyvin paljon omaa ulkonäköäni: tätä persjalkaista ei siunattu mallinmitoilla saati kovin kummoisilla muodoillakaan. Lyhyt, länkisääri, rillipää. Lauta päärynä. Kuin yllättäen tästä kuoriutui varsin mukiinmenevä tapaus. " Äiti on kaunis perhonen" kuten nuorimmainen tykkää minua kutsua. Ei siksi, että olisin taikaiskusta saanut klassisen kauniit ja sopusuhtaiset ulkoiset piirteet vaan siksi, että kauneus alkoi kummuta sisältä päin. Itsevarmuus ja oman itsensä hyväksyminen, ne ne kuulkaas on avainasemassa. Kaikkine epäkohtineen ja eripariosineni olen juuri hyvä näin.

Tässä kohtaa kun ne terävimmät kulmakivet ovat hioutuneet tasaisemmiksi ja haparoivat askeleet ovat muuttunett varmemmiksi, alkaa maailma vasta avautumaan: edessä on lukematon määrä tutkimattomia polkuja, joita lähteä kulkemaan. Elämä on tässä ja nyt. 

You May Also Like

2 kommenttia

Kiitos ihanasta kommentistasi, nähdään pian uudelleen! :)