KUKA UNOHTI KIHLAPÄIVÄN?





Kadehdin, tai en oikeastaan, vaan olen joka kerta ihailevan hämilläni, kun ihmiset muistavat tutuntuttujen - puhumattakaan omista kummilapsistaan - syntymä- ja merkkipäivät. Minä juuri ja juuri, jos oikein pysähdyn miettimään, jaksan muistaa oman perheeni tärkeät päivät ja voi pojat, kyllä nekin ovat menneet välillä sekaisin. Esimerkiksi esikoisen syntyessä toukokuussa, soitin kesäkuussa neuvolaan ja siellä kysyttiin syntymäaikaa vastasin epäröimättä 9.lokakuuta. Jännä juttu, miten ei löytynyt. Vetoan tässä kohtaa geeneihin, sillä äitilläni on tapana onnitella noin kuukautta ennen tai jälkeen tai jotain siltä väliltä. Voisi kuvittella, että elämä on yhtä syntymäpäivää näillä säädöillä!

Noh, niinhän siinä kävi, että näinkin vähäpätöinen asia, kuin kihlapäivä meni että heilahti meiltä molemmilta ohi. Eipä käynyt pienessä mielessäkään päivän jo menneen, kun eräänä iltana juuri ennen nukahtamista huikkasin, että "hei, hyvää kihlapäivää" vaikka sekin oli jo viikon pari myöhässä. Tänään sitten olisi sitä kakkua ja kahvia tarjolla, ei kai se niin nuukaa ole.

Itselleni numerot ovat yhtä helppoja, kuin kiinaa lukisi: matematiikka tuottaa suunnatonta vaikeutta ja helpotkin laskut täytyy nähdä visuaalisesti silmien edessä. Päivien muistaminen tarkoittaa sitä, että näen mielessäni vuoden, vuodenajat, kuukaudet, viikot ja sinne jonnekin vuoden kierrolle sijoittuu tärkeät päivät ja sinne zoomatessa saatan jopa muistaa mikä se päivä on numeroina. Sitä en tiedä miten te muut koette numerot, mutta itse pelaan valokuvamuistilla, kun ei tuo hahmottaminen muuten pelaa.

Tässä kohtaa painan muistini syövereihin kuvan marraskuulle ja ehkä ensivuonna muistan onnitella itseäni ja miestäni tästäkin tärkeästä päivästä.

Sirpa


You May Also Like

1 kommenttia

  1. Voi yhdyn tähän täysin, olen niin huono numeroiden ja muistamisten kanssa :)

    VastaaPoista