KEITTOA KERRAKSEEN SEKÄ UUNIN LÄMMITYSTÄ


 



Viilenevien ilmojen mukava puoli on se, että ruokapuolella voi alkaa jo tekemään hiukan kuumempia juttuja: keittoruuat eivät kovin kummoisesti houkuttele lämpiminä kesäpäivinä, mutta ilmojen viiletessä sitä alkaa kummasti kaipaamaan lämmikettä myös sisäisesti. Helpot ja kaikki sekaisin - reseptit rulaa tässä perheessä! Porkkanat, bataatit sekä iso pätkä kesäkurpitsaa pääsi porisemaan kattilaan tässä keitossa. Mukaan laitoin piparjuurituorejuustoa paketin ja päälle paistoin nokareen kanttarelleja. Omaan annokseen iskin vielä kyytipojaksi inkivääriä.

Malttamattomana odotan maa artisokka satoa, sitä on tulossa runsain mitoin ja tiedossa onkin parit mukavat reseptit, joita kokeilla. Uunien lämmitys on taas aloitettu ja pataruokien sekä pitkään haudutettavien herkkujen aika on jälleen käsillä - viime vuonna haudutin karjalanpaistia 16h miedossa uunissa ja ai pojat miten hyvää tuli! Sopivasti karamellisoitunutta ja todela suussa sulavaa! 

Syksy mahdollistaa ihan eritavalla tuon ruuanlaiton sekä puuhastelun. Toki sähköuunissakin voisi haudutella ja pataruokia tehdä, mutta kylläpä jälleen sähkölaskun saatua tuo leivinuuni houkuttelee kaikin puolin enemän. Pari talvea olen koettanut tulla sinuiksi uunini kanssa ja kyllä tässä pikku  hiljaa alkaa oppimaan uunin metkut ja mietteet. Samoin on alkanu hahmottumaan sellainen ruoka-aikataulu: eväät isketään uuniin tiettynä päivänä ja samaan syssyyn koetetaan myös leipoa ja hauduttaa. Suunnitelmallisuus on hyvin pitkälti kaiken A ja O näissä asioissa. Vaikka ei ihan joka uuninlämmityskerta näitä asioita tule tehtyäkään, mutta tavoite on tälle talvelle, ettei sähköuunia tarvitsisi käyttää kuin äärimmäisessä hädässä!


Sirpa

You May Also Like

6 kommenttia

  1. Oi, mitä herkkua. Ja, minkä tunnelman uuni luokaan!
    Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Uunin lämpö on niin pehmeää, tosin eipä sitä jaksaisi aina lämmitellä. Vaan pakkohan se on, jos meinaa talossa tareta! :)

      Poista
  2. Ah, mitä kuvia jälleen kerran <3

    VastaaPoista
  3. Me päätettiin luopua torpalla kokonaan sähköuunista tupaa remontoidessa; saa nähdä, alkaako sitä jossain vaiheessa kaipaamaan. Leivinuuni on kyllä paras; teen nykyään viikonloppuisin torpalla isot satsit uunissa ja siitä sitten syödään melkein koko seuraava viikko - ja samalla pirtti lämpiää ☺️ Yhdyn siis ajatuksiisi täysin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "sähköttömyys" on mennyt yllättävän kivuttomasti, hella lämpiää nopeaan ja kunhan miettii lämmitysaikatauluja niin uuniin saa hyvin ruuat kypsymään. Tässä vaiheessa syksyä kun ei vielä kovin usein tarvitse uunia lämmitellä. Hieman enemän tarvitsee suunnitelmallisuutta, ehkä hitusen enemän aikaa, mutta äkkiähän tähän taas tottuu!

      Poista