NAUTITAAN HETKISTÄ // ENJOY OF THE MOMENTS





Tässä parisen viikkoa ollaan menty ihan kelpo haipakkaa, kiirettä on pitänyt ihan kivasti. Sillälailla hyvällä tavalla. Kuvauksia on tupsahdellut nyt siihen tahtiin, että omat ajatukset tulevaisuuden suhteen ovat saaneet paljon tuulta alleen ja se saa mielen hymyilemään.

Kiireen keskellä olen koettanut aina välillä pysähtyä ihan vain hetkeksi, ajatus ei nimittäin kulje kovin kauaa terävänä, jos ei hetkeäkään anna itselleen aikaa nollata. Näihin hetkiin sopii vallan kivasti kannesta kanteen puhdasta kauneutta sisältävä Kinfolk - opus. Kuppi kahvia toiseen käteen ja kirjan lehdet upeine kuvine silmien edessä niin johan aika pysähtyy.

Muistelen joskus kuulleeni, että nämä pienet pysähdykset päivän mittaan auttavan ihan oikeastikin aivoja lepäämään. Itse ainakin olen huomannut, ettei sitä enempää tarvita: pääasia, että pystyy siihen ajatusten nollaamiseen muutamaksi minuutiksi ja jatkaa sen jälkeen taas omia hommia. Täytyy kyllä myöntää, että blogi on jälleen saanut pienen kolauksen ajanpuutteen vuoksi, mutta välillä on kiva jakaa omia ajatuksiaan tännekin vaikkakin hitaanlaisesti.

Mutta hei, nauttikaa tekin niistä pienistä hetkistä, nollatkaa ajatukset ja sitten jaksaa taas painaa :)

Sirpa

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Kauniit kuvat! On tärkeää välillä pysähtyä ja olla vaan, liian harvoin vain tulee pysähdyttyä!

    VastaaPoista
  2. Aamen! Näin todellakin on. Olen oikein opetellut ottamaan itselleni pieniä hetkiä ja niin vaan stressikin katoaa.

    Upeat kuvat!

    VastaaPoista