PUOLUKANVARPUJA // LINGONBERRIES







Lueskelin eräänä iltana aika kiivasta keskustelua aiheesta " joko joulukuusen saa laittaa esille?" Noh, sen enempää asiaan puuttumatta, todetatkoon, että oma mielipiteeni on joulukuusen suhteen vähän sama, kuin joulumusiikin ja joulukarkkien: liikaa liian aikaisin vie maun koko touhusta. Koristelut sopivassa määrin ennen joulua sen sijaan nostattaa vallan mainiosti odotuksen tunnelmaa ja kutinaa mahanpohjassa. 

Meillä viime joulu jäi vähän pienenlaiseksi remonttihässäkän takia, joten tänä vuonna on joulujuttuja ilmaantunut ajatusten sekaan jo pitkin syksyä. Tämä joulu on hieman spesiaalimpi, koska se vietetään ihka ekaa kertaa uusissa tiloissa ja koristelutkin saa miettiä ihan uudella tavalla. Vähän jo varoittelin kanssa eläjiä, että saattaa ihan lähteä lapasesta jouluvalmistelut, mutta aika maltillisesti ollaan vielä menty.

Yhden jutun tekaisin jo, nimittäin tälläisen koristellun valonauhan puolukanvarvuista, jonka ohjeen huomasin Pirkka - lehdestä. Ihanan simppeli juttu ja superhelppo tehdä! Toimii loistavasti näin talven ensilumilla ponnahduslautana kohti joulua :) Joulukuusi saa kyllä odottaa ihan sinne joululle, mutta muuten täällä taidetaan jo vai vihkaa laitella joulua esille. Joko teillä mietitään kuusen esille laittoa vai maltatteko odottaa jouluun?

Sirpa 

Ja hitsit elkää katselko noita ikkunalistoja! Ne ovat väliaikaisesti jouduttu siihen laittamaan ja vaihtoon menee hetsilleen :)

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Oi, onpa hauska idea! Ja, kauniit kuvat kauniista olohuoneesta!

    VastaaPoista
  2. Hauska idea, miten mä en tätä Pirkasta bongannut :)

    VastaaPoista