PASILA LATTIAVALAISIN // PASILA FLOOR LAMP


 


Viimeinen viikko on mennyt hujauksessa töihinpaluusta johtuen. Onneksi kaikki on mennyt kohtuu kivuttomasti, eivätkä lapset ole olleet hirveän kamalan ikävissään - vähän kuitenkin <3 Onneksi mies viettää isäkuukausiaan kotona niin lasku on ollut erittäin pehmyt työelämään.

Kotona ei sen enempää ole kyllä kerennyt tämän ensimmäisen viikon aikana touhuamaan! Mutta, sain kuitenkin pitkään ja hartaasti odottamani lattiavalaisimen olohuoneeseen - mikäs muukaan, kuin Innoluxin PASILA. Itseasiassa en edes ajatellut tuota vaihtoehdoksi vaikka monen montaa eri valaisinta pyörittelin mielessäni tuohon sohvan nurkalle. Onneksi alehaukka sattui sopivaan aikaan, oikeaan osoitteeseen ja siinähän se PASILA nyt komeilee! Muotokieli on juuri niin kaunis, kuin odottaa voi ja valkea väri natsaa tänne just eikä melkein. Täydellinen kaveri edellisen kaveriksi.

Tuskin maltan odottaa pimeneviä iltoja, kun saa napsutella valoja jo päälle. Veikkaan, että sohvan nurkassa viihdytään enemän, kuin hyvin :) Vaikka meillä ei ole ollut tarkoitusta hankkia alasvalojen lisäksi erillistä kattovalaisinta, niin hieman kyllä houkuttaisi. Ei kait valoja voi  koskaan olla liikaa?

' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' '

Our new PASILA floor lamp. It's more than beautiful!

- Sirpa -

You May Also Like

7 kommenttia

Kiitos ihanasta kommentistasi, nähdään pian uudelleen! :)