PALATAAN KEITTIÖÖN // BACK IN THE KITCHEN




Keittiön pintaremontti lähestyy pikku hiljaa ja omat ajatukset pyörivät sen ympärillä aika lailla. Oikeastaan sen ympärillä, minne saadaan tavarat mahtumaan, jos toinen yläkaapisto lähtee ja tilalle tulee jotain pienempää ja sirompaa. Tässä olenkin läpikäynyt kaappien sisältöä ja järjestelly tavaroille uusia paikkoja.

Yllä olevasta pohjakuvasta näkyykin keittiön paikka talossamme ja se on kooltaan noin 3,6m x 3,4m. Kaapistot ovat sijoitettu yhdelle ikkunaseinälle, toiselta puolelta hella haukkaakin ison osan tilasta. Sähköliesi on sijoitettu aivan prinkkalaa tällä hetkellä ( puuhellan vieressä nurkassa ), mutta jännästi siihen on tottunut vuosien aikana. En tiedä tosiaankaan, voidaanko sitä koskaan siirtää siitä pois, haastetta olisi saada mahtumaan kaikki kodinkoneet tuohon 3,6m pätkälle sekä säilyttää kaappitila. 



Nykyisestä käytössäolevasta alakaappien tilasta noin puolet menee astianpesukoneelle, roskikselle sekä uunille. Astianpesukone saisi olla hitusen isompi ja tilaa voisi saada pienentämällä sen vieressä olevaa roskista. Leveä on, mutta jäteastiat ovat yhdessä tasossa, joten hukkatilaa jää melkoisesti. Kapeampi roskis, astioiden ollessa kahdessa tasossa, olisi pelastus! Seuraavana onkin sähköuuni heti seinän vieressä. 

Tällä hetkellä meidän käyttöastiat ( ruokailu, kahvi, leivonta, ruoanlaitto yms. ) mahtuvat kaikki tuohon yläkaappiin sekä alakaapiston laatikoihin. Yksi pieni vetolaatikko on pyhitetty kynille ja pientyökaluille sekä tarvittavalle "tilpehöörille" ja mikron yläpuolella oleva kaappi sisältää sitten lääkkeet ym.

Jääkaapin kylkeen siirsin yhden Ikean Hylliksen ja siirsin sinne suurimman osan kuivatarvikkeista toistaiseksi. En tiedä, tottuuko silmä näkyvillä oleviin tuotteisiin, mutta käyttöaste on todella paljon korkeampi, kun ainekset ovat näkyvillä! Tällä hetkellä näyttää siltä, että tuo ylimääräinen yläkaapisto on tosiaan ylimääräinen: kaiken kaikkiaan vajaalle kahdelle hyllylle jäi enää tavaraa. Uskon, että pärjäämme kevyemmälläkin ratkaisulla!




Tajusin myös, että hei meillähän kohta aletaan kulkemaan sisälle aivan toisesta päästä taloa, joten keittiö avautuu eri tavalla kuin ennen. Nythän se näkyy myös uuteen olkkariin ja siitäkin syystä olisi kiva saada keittiöstä kaunis.






Ja hei: niinhän siinä nyt kävi! Sunnuntaina kävi sähkäri irrottamassa kaapiston alalaidasta valot ja kaappi lähti! Nyt onkin edessä ihan hitusen tapetin irrottamista...

' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' '

Looking  forward to renovate our kithcen. Not all, but little things like a new wallpaper!


- Sirpa -

You May Also Like

7 kommenttia

  1. Upeita kuvia ja värejä!

    Auringonsäteitä viikkoosi!

    -Isla

    Tsekkaapas kirjoitukseni pahan puhumisesta selän takana, mikäli ehdit!
    http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/pahan-puhuminen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Isla! Pitääkin käydä kurkkaamassa, aihe on mielenkiintoinen ja taitaa olla valitettavan yleistä tuommoinen :(

      Poista
  2. Ihania kuvia ja todella kivasti toteutettuja ratkaisuja, vaikka tilaa on varmasti vähän ja kaiken tarvittavan sijoittelu on hankalaa. Ihanan inspiroiva keittiö kuitenkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä keittiö on aika mini, mutta yllättävän hyvin tänne mahtuu kaikki tarvittava. Tosin, oon kotona vietetyn vuoden ajan karsinut aika lailla ylimääräistä pois ihan tarkoituksella ja se on helpottanut :) Katsotaan nyt mikä se lopputulos sitten onkaan, kunhan saadaan pinnat uusittua ja joskus nuo roikkuvat sähköjohdotkin piiloon!

      Poista
  3. On kyllä inspiroiva keittiö! Itsekin haaveilen muutaman yläkaapin poistosta ja uudesta työtasosta. Keittiö muuten hyvässä kunnossa ja suhtuusi, mutta ei oma valinta, joten vähän saisi omaan makuun sopivammaksi. Mies pitäisi saada vielä suopumaan ja vähän ylimääräistä taskunpohjalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin uudet työtasot, jotenkin tuo tummahko feikkipuu vie synkäksi. Tämä keittiö oli kanssa edeltävien asukkaiden laittama, taitaa olla nyt 5 vuotta vanha. Ovet ovat tosi hyvässä kunnossa, samoin runko, joten täysin uudelle ei ole tarvetta. Mutta nyt kun laajennuksen myötä seinäpinnat meni pakonsanelemana uusiksi niin samalla sitä vähän muokkaa omanlaiseksi :)

      Poista
  4. Yhdyn aiempiin kommentteihin, että inspiroiva keittiö! T uusi iloinen lukija :)

    VastaaPoista