JOS JOTAIN HALUAA // IF YOU WANT SOMETHING




Aloin varmaan vuosi pari sitten keräämään Marimekon Kuusikossa kuppeja, mutta saldo jäi niinkin moneen kuppiin, kuin kaksi kappaletta. Aivan ihania kuppeja ja en niistä raaskinut luopuakaan. Samaan aikaan haaveilin Marimekon Oivasta, mutten koskaan raaskinut sitä ostaa.

Joten. Jos jotain haluaa, niin jostain on osattava luopuakin. Pistin Kuusikossa kupit huutokauppaan ja saamillani huutisrahoilla pystyin ostamaan itseleni kirpparilta täysin uudenveroisen Oivan! Kuppeja en ole kaivannut kertaakaan, mutta pannu on ollut käytössä miltei päivittäin.

Nyt myynnissä on melkoinen läjä Muumikuppeja. Yllättävää kyllä, niistä luopuminen ei tee henkisesti tiukkaa lainkaan, vaikka vuosikaudet olen niitä kerännyt. Muutamalla kupilla sain kartutettua tavoitekassaa ( lähinnä remppaa ja sisustamista varten )  ja ostettua kirpparilta pienemmän neidin huoneeseen Marimekon Bo Boo tapettia. Joka oli aikamoisen onnistunut löytö!

Jotenkin tuntuu hassulta aajatella näin jälkikäteen, miten kamalan paljon sitä joskus takertuu materiaaliin ympärillä ja ajattelee, ettei niistä voi luopua. En minäkään vielä hetki sitten halunnut Muumeistani luopua, mutta niillä olen saanut jotain vähän parempaa tilalle. Jotain, jota en ehkä muuten olisi raaskinut ostaa tai jotain muuta, mitä tarvitsi enemän. Esimerkiksi pikkuneidin huone: rempparaha on suurimmaksi osaksi tarkoitus haalia kasaan juurikin näillä ns.turhien tavaroiden myynnillä. Hidasta ehkä, mutta kannattavaa.

PS. oisko vanerinen pyöreä keittiönpöytä mahtava? Vähän tuossa kuvissa mallailin, miltä se voisi näyttää!

' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' '

I always wanted this Marimekko's Oiva teapot, but newer really got the money. So, I sold two of my Kuusikossa cups and got it! I don't miss my cups at all, but I surely do love my teapot.

- Sirpa -

You May Also Like

10 kommenttia

  1. Kuulostaa harvinaisen järkevältä :). Ja kun pääsee luopumisen alkuun ja saa jotain uutta ihanaa tilalle, ei tee enää niitten seuraavien luopumisten kanssa ollenkaan yhtä tiukkaa.

    Oivaa olen minäkin monasti hypistellyt, mutta vielä en ole raskinut ostaa. Tai lähinnä olen miettinyt sitä, että käyttäisinkö sitä oikeasti niinkuin sinä, vai olisko se vaan sellainen kaunis esine, jota siirtelen paikasta toiseen. Nykyään sitä on tullut niin nihkeäksi kaikelle sellaiselle, mille ei ole oikeasti käyttöä.

    Ja juu. Pyöreä vanerinen keittiönpöytä kuulostaa kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä luopumisen alkuun pääsy on ottanut oman aikansa. Ai hitsit, että jokin aika sitten ei voinut kuvitellakaan luopuvansa Muumeista saati mistään muustakaan kivasta. Muumeista on nyt ehkä helppo luopua, kun jotenkin iski tunne, että on muuten liikaa. Osa kivoista jää taltee, mutta suurin osa menee myyntiin. Toisaalta rahakin on aikamoisen hyvä motivaatio luopumiselle, yllättävän paljon niitä euroja lepäilee kaappien perukoilla :)

      Pöytää varten pitäisi jostain löytää edullinen jalka, pahuksen kalliita ovat :(

      Poista
  2. Mullakin on sama kannu ja se on ihana! Tarpeettomien myyminen ja myyntituloilla uuden kivan hankkiminen on hyvä tapa. Sitä harrastetaan täälläkin, kun sisustusbudjetti on nyt kotona ollessa hyvin rajallinen. Vanerinen pyöreä pöytä kuulostaa hyvältä! Jään odottamaan mitä keksit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se raha on kova motivoimaan ja helpottaa tätä luopumista. Muistan joskun vuosikausia sitten, ekan hyväpalkkaisen työni, ei lapsia, ei remonttia yms. niin aika huoletta tuli ostettua vähän sitä ja tätä kivaa. Sitä ja tätä on saanutkin nyt viime vuosina pistää kiertoon, kun riesaksi asti nurkissa lojuivat. Toisaalta, elämäntilanteet ja kodit ovat muuttuneet noista vuosista, romppeet ovat vaan kulkeneet varastosta varastoon - aika turhaan! :D

      Poista
  3. Samainen ihana kannu löytyy täältäkin!

    Eilen hieman mietin raaskisiko muumimukeja myydä. Edelleen kyllä tykkään niistä, mutta kun tykkään muistakin. Ja kun niitä mukeja on niiiin paljon ettei todellakaan kaikki ole yhtäaikaa käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin mietin pitkään raaskisiko. Sitten laitoin myyntiin vain ne, joista pystyi luopumaan helposti ja säästin ne kaikista kivoimmat. Saa nähdä, meneekö loputkin myyntiin. Meillä kun ei muita kuppeja edes ollutkaan, kun Muumeja ( pari Kuusikossa mukia, jotka nekin möin ), ja alkoi tuntumaan, että olisi kiva saada kahvipöytään jotain yhtenäistä.

      Poista
  4. Tyylikäs kannu.
    Minusta on pelkästään hyvä ja kovin järkevää, että voi ensin luopua jostain, kun haluaa hankkia uutta. Itselle ei materialla ole kovin paljon merkitystä, en ainakaan yhtäkkiä keksi mitään tavaraa, mistä en voisi tarvittaessa luopua, poislukien perintöjutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minä olen oikein mielelläni haalinut kaikkea kivaa ympärilleni ja aina miettinyt, etten raaski luopua mistään. Tämän sain kaverilta, jos tästä vielä joskus jotain, mitä jos tämän tuunais tai korjais tai...Tänne muuttaessa tuli ensimmäistä kertaa oikein paniikki siitä ( ottaen huomioon, ettei täällä ollut kaappitilaa juuri lainkaan ), miten paljon oli ns.joutavaa: vanhoja lippulappusia kouluajoilta, kymmenittäin vanhoja teini-iän päiväkirjoja, Englantivuosilta säilytettyjä pääsylippuja yms. jopa lukioajoilta säilytettyjä suitsukkeita! Itkukurkussa ajattelin, että en voi muistoistani luopua, sitkeästi vaan kantanu laatikoita muutosta muuttoon, varastosta varastoon. Ei siinä, kävin kamat läpi ja totesin, etten taida niitä enää kyllä varastooni tarvita - muistot jää siitäkin huolimatta :)

      Poista
  5. Kaunis tuo kannu, tuota olen harkinnut ostaa mutta en ole raaskinut. Ettei vaan kävisi niin että jäisi käyttämättä. Minä olen syksyn/talven mittaan myynyt meiltä ihan hirveästi tavaraa. Ihanaa kun on saanut kaappeihin lisää tilaa ja päässyt eroon tarpeettomasta tavarasta. Näillä rahoilla voidaan sitten tehdä kotiin pientä remonttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa eilen juurikin mietin, miksi en ole raaskinut ostaa tuota aikaisemmin. Onhan se kertarysäyksellä kova hinta, mutta toisaalta, jos aina silloin tällöin raaskii ostaa jotain "turhaa" muutaman euron sälää niin sama jättää vaikka ne ostamatta ja laittaa säästöön se summa, joka tuohon sälään olisi mennyt. Ja varmasti on kassa kasassa jossain vaiheessa :) Nyt sain onnekseni myytyä kupit ja niillä ostettua sitten Oivan.

      Poista