10. Luukku // Day 10. *ARVONTA*











Blogiyhteistyö *


Tämän päivän luukusta löytyykin ihanainen arvonta kaikille blogini lukijoille! 

Olenkin jo aikaisemmin kertonut tästä meidän oman kylän sisustusliikkeestä, joka sijaitsee Kerimäellä, Itä - Suomessa. Täällä päin ei ole liiaksi asti ihania kauppoja, joten olen enemän kuin onnellinen Nemillasta :) Valikoimista löytyy kaikkea tyynyistä valaisimiin sekä suurempiin että pienempiin sisustustavaroihin. Kannattaa muuten seurata Nemillaa Instagramin puoleltakin, siellä vilahtelee upeita sisustukuvia sekä verkkokaupan uutuuksia. 

Nemillan valikoima on mitä parhain ja mikä parasta, tuotteet ovat saatavilla myös muillekin verkkokaupan puolelta. Toki, jos joskus kesälomareissulla piipahdat täällä päin Suomea, suosittelen kurvaamaan Kerimäelle ja tutustumaan putiikkiin ihan paikan päälläkin :) 

Lukijoillani onkin nyt oiva mahdollisuus osallistua pieneen arvontaan, jossa palkintona on tähtikuvioitu keittiöpyyhe lahjapakkauksessa:

Kuva Nemilla

Arvontaan pääset osallistumaan valitsemalla Nemillan verkkokaupasta oman suosikkituotteesi ja linkittämällä sen kommenttikenttään. Jokaisella lukijalla on siis tasapuolisesti käytettävissään yksi arpa!

Arvonta on voimassa ajalla 10.12. - 14.12.2014 klo. 24.00 saakka.

Nemilla Sisustus - ja lahjaverkkokauppa
(KLIK!)

Onnea arvontaan!


Ps. Pienenä vinkkinä kerrottakoon, että Nemillan verkkokaupassa saa tällä viikolla postipakettitoimitukset ilmaiseksi!


' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' ' '

Today's blogpost is a giveaway treat, but unfortunately it's only for the readers who live in Finland.

You May Also Like

44 kommenttia

  1. Eläinaiheiset printtityynyt oli kyllä valloittavia, mutta silti valitsin suosikikseni vuoristoaiheisen tyynyn:

    http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1074

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! :)
    Suosikkini on tämä valaisin: http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1106

    VastaaPoista
  3. Mun ehdoton suosikki on Se iiiiiihana porotyyny. Joulukuusi hyvä kakkone. ❤ jostain syystä en saa linkkiä tähän auki,mutta yritetään osallistua silti! 😊

    VastaaPoista
  4. Alaska-tyyny on vallan ihana

    VastaaPoista
  5. Paljon ihania tuotteita. Varsinkin tyynyistä voisin kotiuttaa lähes jokaisen. Pupu ja kissa-tyynyt olisi varmasti meidän kuopuksen mieleen.
    Tämä nousi kuitenkin suosikikseni http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1072

    VastaaPoista
  6. Metalliruukku isossa koossa on suosikki http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1097

    mimaka_83@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Katja Remes10.12.2014 10.42

    Porotyyny tällä hetkellä suosikkini kaikista ihanuuksista :)

    VastaaPoista
  8. Pupu ja porotyynyt oli ihania! sirkku.eksolin@elisanet.fi

    VastaaPoista
  9. Tämä oli ihana, http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1135 :)

    VastaaPoista
  10. Kivan rouheaa sisustusta! Tällä hetkellä valintani olisi joulukuusityyny.

    VastaaPoista
  11. Oioioi heti etusivulta bongasin ihanan pörrösen tyynyn! Sen minä haluaisin<3 http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1134
    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Ei tarvinnut kauan suosikkia etsiskellä!
    http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1081

    VastaaPoista
  13. Olen jo kauan haaveillut tällaisesta: http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1038
    hirsitalonsuojissa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Suosikkini oli http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1117 :)

    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Tämä valaisin on ehdoton suosikki moneen pienemmän jutun lisäksi ->http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/secb8633c59b1/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1106

    VastaaPoista
  16. Lemppariksi nousi tämä kaunis tarjotin http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1005

    VastaaPoista
  17. Ihania tuotteita. :) http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1072
    sari.laitinen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1059

    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kiva kauppa :)
    http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1135
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. vaatehuttuja(@)gmail.com
    http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1059

    VastaaPoista
  21. Nemilla onkin tuttu nettikauppa jo entuudestaan,jossa on ihastuttavia tuotteita.
    Suosikikseni nousi sinkkitarjotin ja porotyyny.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  22. http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1035
    Ihana köysilyhty löytyi minun makuuni, kivan oloinen uusi tyttavuus =)
    hennamake at suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Cherrycloud10.12.2014 16.11

    Kauniita kuvia ja ihania juttuja :) Suosikkini nettikaupasta on tämä ihana huopa: http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1043
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  24. http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1082
    Kaunis vanha kynttilänjalka näin joulun alla miellytti ja olihan siellä paljon muutakin kivaa mm. tyynyt ja muut pienet jouluiset koriste-esineet.
    Kiitos muuten verkkokaupan esittelystä, ei ollut tuttu ja kävimme Kerimäellä pari kesää sitten. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Keraaminen koriste: http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1130,
    johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Esim. porotyynyt miellyttävät ja sopisivat sisustukseen.
    Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Porotyyny oli niin meidän kotiin sopiva (linkin laittaminen ei onnistunut).

    VastaaPoista
  28. Mun lemppari olisi tämä lamppu: http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1070

    VastaaPoista
  29. Mun lemppari on tää
    http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1072

    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Hopeinen lasituikku, ihana !
    Terv Teija

    VastaaPoista
  31. http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1087 Mä ihastuin täysin näihin kynttilänjalkoihin, täytynee hankkia :) Arvonnassa siis mukana.
    jippurajr (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Tämä TUIKKUTALOT on suosikki:
    http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1135
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Löysin monta ihanaa tuotetta: köysilyhty. kantrikoulut ja tuo palkintonakin oleva pyyhe. Peitto on myös yksi lemppareistani: http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1136

    VastaaPoista
  34. Mukaan arvontaan, tämä oli suosikkini: http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1113
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  35. http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1119
    tämä lyhty oli suosikkini! Mukana kivassa arvonnassa :)
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  36. Tämä on suosikkini: http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1117

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mun suosikki on Carpe fucking diem kynttilä. Tyylikäs mutta asenteella :D
    http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1118

    evileve79 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Ihastuin täysillä toka kuvassakin näkyvään mustaan valaisimeen!
    Mukana kivan pyyhkeen arvonnassa :)

    VastaaPoista
  39. http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1136
    kiva peitto
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  40. http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1119 tämä on suosikkini ! tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  41. http://www.nemilla.fi/epages/nemilla.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014091705/Products/1106 Upea !! r.kemppi(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Suosikiksi nousi joulukuusityyny (sari_loikkanen@netti.fi)

    VastaaPoista
  43. Ihastuttava verkkokauppa! :) Alaska tyyny on suosikkini :)

    VastaaPoista
  44. Olipas vaikea valinta! Lemppariksi nousi kaiken ihanan keskeltä valkoinen maljakko. Siinä näyttäisi kauniilta näin joulun aikaan amarylliken oksa ja kesällä vaikkapa pioni :) yourssblogi(at)yahoo.com.

    Löysin muuten ensimmäistä kertaa tähän blogiin ja niin mukavalta vaikuttaa, että jäänkin samalla seuraamaan. Tervetuloa myös kurkistamaan kaiman blogi :)

    VastaaPoista