Näin vakavasti sanottuna: se voi olla myös huumoria.

Edellisestä postauksesta jäi ajatuksiini tuo opiskeluaika. Silloin nuorena ajattelin, että vanhempana olen sitten suuri suunnittelija isoissa firmoissa jakkupuku päällä (iuuuh), tienaan rutosti (hmmm), kotini on iso avara kivitalo, jossa on vain Aaltoa, Marimekkoa, Tanskalaista designia ym. minimalistista touhua ja vimpan päälle merkkivehkeitä (kallista). Teen töitä 24/7, matkustan ja käyn hienoissa pippaloissa. Syön ulkona. Ja hyvin.

Kaikki kirppislöydöt, omat väsäilyt ja tuunaukset olivat nounou - toi liian vahvasti tunteen köyhästä opiskelijasta, jota silloin olin. Ajattelin, ettei sisustussuunnittelija VOI olla muuta kuin D-E-S-I-G-N merkkiä myöten. Kenties oma ajatus, tunne, hapuilu siitä mitä haluaa tai usko itseensä ei riittänyt enkä sille tielle lähtenyt. Vaikutti liian vakavalta ja kiireiseltä Alessin huumorista huolimatta.


Noh, ehkä se on nyt se raha (sen puute), mieltymys vanhaan (joka huokusi jo opiskeluaikoina), tuunaukseen, kierrätykseen/korjaamiseen ja väkertämiseen se juttu josta ideani ammennan. Ei tarvitse olla kallista designruukkua vaan kirppiskattila kelpaa - ja on hieno! Tosin sukat hyppii jaloissa, jos teen huippulöydön jostain klassikosta :)


Taimet voi kasvaa vallan hyvin papupurkissa. Samoin karamellit voi ihan surutta säilyttää tyhjässä jalapenopurkissa.


Ja mitä siitä, jos vanha pihamaalta löytynyt uistin on roikkunut jo 1,5 vuotta ovenpielessä? Kertonee siinä meidän uisteluharrastuksesta :)  


Chilin kasvatus se vasta vakavaa onkin. 


Eikä sen tarvitse olla niin vimpan päälle pihallakaan: vanha valkoinen lankunpätkä puunoksassa käypi kiikusta siinä missä hienompikin keinu. 

Jos nyt olisin näillä ajatuksilla, kokemuksilla ja tunteilla tuo sama opiskelija, lähtisin hommaan eri tavalla mukaan. Luottaisin siihen, mitä tiedän nyt ja tunnen. Luottaisin mitä suurimmissa määrin omaan osaamiseeni - ja vaikka en osaisi, antaisin silti mennä. Oli sitten kyse huippudesignista tai muusta suunnittelusta, halvasta tai kalliista. Kaikki olisi samalla viivalla, ei luokkajaottelua siitä mikä on designia ja mikä ei. En enää miettisi mitä ison maailman linjat ovat vaan vetäisin omani. Ymmärrän myös nyt sen, ettei huippusisustus tai arvostus ole pelkästään kiinni siitä, mitä rahalla saa. Se on kiinni siitä, että viihtyy ja oivaltaa. Osaa yhdistellä ja tehdä yllättäviä ratkaisuja. Romukin voi saada aikaan hyvissä käsissä sen mitä tuhansien eurojen esinekin. Ollappa opiskelija nyt. Jakkupukua en kyllä päälleni laita.


Nostalgisoiden,

S

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Loistava teksti! Ajattelen ihan samanlailla. ehkä se vaati 32 vuotta, että tajuaa olleensa aina oikeassa. Ja vaikka ei aina sitten ollutkaan, ei se haittaa! :D
    Iloista viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, todellakin 32 vuotta!! Ehkä se "menetetty aika" pitää ottaa nyt takas :)

      Poista