Kiviä kiviä kiviä ja vähän kukkiakin

Pihassa on tämä pieni pieni nurkkaus, jonne edes jotakin pystyy tekemään ilman, että se olisi tulevien rakennussuunnitelmien alla. Ja on sitä sitten tehtykin! Oikeastaan kaikki lähti siitä, että halusin likakaivon poistoputken (?) piiloon - siinä se törrötti keskellä nurmikkoa rumana. Saunan rakennushommeloista sitten ajautui ympärille muutama isompi kivi, sitten pari kasvia vaihtoi paikkaa, muutama lisäkivi lisää ja kasveja...

Loppujen lopuksi olen nyt pisteessä, jossa pieni maisemointihommeli on vähän lähtenyt käsistä. Nyt on vallattu koko nurkkaus ja sitä mukaan kun niitä kiviä ja kasveja on etsiskelty ja kanniskeltu pitkin pihoja keksin aina jotain lisää!

Tässä vaiheessa ollaan menossa, paljon vielä olisi tekemistä ja visiot vaan vilisee päässä :) Saa nähdä kuinka tässä käy, en hirveästi käyttänyt aluskankaita saati tehnyt sen kummempia pohjatöitä (virhe luultavasti). Viimekesänä jo revin villiintyneitä ruusuja tältäkin läntiltä ja traktorilla kaivettiin keväällä juurakoita pois, joten aika perunapeltohan tämä oli. Muutamiin paikkoihin käytin sanomalehteä kerroksina soran alla, ettei nyt ihan heti rikkakasvit valtaa alaa. Mutta näillä mennään, rahaa kun ei ole varattu tähän yllättävään puutarhainnostukseen niin se on mentävä kaikella mitä keksii! :)

Puutarhaunelmin, 

S










You May Also Like

2 kommenttia

  1. Kutsuvan näkönen nurkkaus!
    Jos tarkotit suodatinkangasta niin ei sekään kauheen kauaan rikkakasveja torju! Pikkasen jos kivien väliin kulkeutuu multaa tms. niin eiköhän siellä kohta jo näy vihreetä! Ainaskin meillä on käyny niin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu sitä juuri :) Ajattelin että jos kitkemällä vaan ahkeraan sitte selviäs - taitaa ne rikkakasvit aika sitkeästi nousta vaikka mikä este olis..Kiviä saapi kärräillä vielä jonki tovin, mutta ehkäpä tämä tästä pikku hiljaa :)

      Poista